heinäkuuta 25, 2023

Pohjois-Karjalan huipulla

Lomalla pitää aina olla joku kotimaan kohde ja tänä kesänä Markus ehdotti Kolia. Sieltä kun löytyy myös ”oman” firman hotelli, niin siinä mielessä oiva valinta. Lähdettiin heti perjantai -aamuna ajamaan, koska  matkaa tänne on n 500 km. Lounastauko pidettiin Kenkäverossa, jossa nätin ravintolan lisäksi oli muutama pieni puoti. Toinen pysähdys tehtiin Valamon luostarin kohdalla, ihan mielenkiintoinen paikka sekin.

Kolilla ja hotellissamme Break Sokos Hotel Kolissa olimme perillä vähän ennen klo 18. Illalla ei ehditty paljon muuta, kun nauttia hyvästä illallisesta hotellin Grill It! -ravintolassa. Lauantaina lähdimme aamiaisen jälkeen pienelle ajelulle, sää kun oli aika sateinen, niin ei oikein tehnyt mielö lähteä ulkoilemaan. Iltapäivä vietetiin hotellin aivan ihanassa kylpylässä, jossa on useita ammeita (mm poreammeita ja ulkopaljuja). Illallinen meillä oli varattu Kolin Satamaravintolassa. Ihan ok pizzat.

Sunnuntai-aamuna huomasimme iloksemme, että sade oli loppunut ja aurinko jopa pilkahti pilviel välistä. Aamiaisen jälkeen siis ulkoilemaan, reittinä ”Huippujen kierros”. Kierroksen aikana päästiin tututusmaan niin Akka- kun Paha-Koliin, että keikkein tunnetuimpaan ja hulppeimpaan Ukko-Koliin. Ai että, mitkä maisemat. Tämä jälkeen mentiin vielä autolla Pirunkirkkoon, joka osoittautui aika ahtaaksi ja kosteaksi luolaksi. Takaisin hotellilla otettiin maisemahissi ja käytiin lounaalla Rinnetuvassa. Oikein kiva kokemus sekin. Iltapäivä vietettiin sitten taas kylpylässä rentoutuen saunoissa ja ammeissa.

Illallinen söimme kesäkuussa avatussa Break by Sokos Hotels Koli Kylässä ja oli taas oikein herkullista. Hotelli itsessään oli tosi raikas ja kivasti toteutettu.

Lounas Kenkäverossa

Upea näkymä hotellin ravintolasta
Erittäin herkullinen aamiainen
Näkymä hotellilta Pieliselle

Kylpylä oli ihana 💗
Lauantaina söimme Satamaravintolassa



Ukko Koli
Pirunkirkko

Sunnuntain illallinen Koli Kylä -hotellissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti