heinäkuuta 24, 2022

Pysähdys Zarautzissa ja ilta San Sebastianissa

Aamiasen jälkeen (kävimme taas Cokooncaféssa)) chekattiin ulos hotellista ja lähdettiin vuokra-autolla ajamaan kohti seuraavaa kohdetta, San Sebastiania. Ajoreitti (mentiin ekaksi moottoritietä) meni vuorten välissä ja maisemat olivat tosi kauniita. Olimme jo aikaisemmin katsoneet, että matkan varrella on kylä nimeltään Zarautz ja että voisimme pysähtyä siellä lounaalle. Se, mitä emme tienneet oli, että se on varsin suosittu kohde varsinkin näin aurinkoisella ja upealla säällä (tänään oli n 30C) ja sunnuntaisin. Kylä oli aivan täynnä ihmisiä, suurin osa varmastikin rannalla, mutta myös ruokapaikat olivat ihan täynnä. Loppujen lopuksi löytyi yksi paikka, jossa syötiin pari pientä annosta ennen kun jatkettiin matka, tällä kertaa pienempää tietä, koska matkaa San Sebastianiin ei ollut enää paljon. Hotellille päästyämme mentiin kattoterassille, josta on tosi hulppeat näkymät ylinkaupungin. Vähän myöhemmin lähdettiin sitten katsomaan kaupunkia ja sen rantabulevardia lähempää ja on kyllä upea paikka.


Zarautz


Hotal Catalonia Donosti




Vanha kaupunki


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti