heinäkuuta 27, 2021

Niin ihana Nami Namaste

Olen jo usean vuoden ajan halunnut käydä Sikke Sumarin omistamassa Nami Namastessa Muhun saarella ja samalla tutustua Saarenmaahan, Ja nyt oli se hetki. Vaikka odotukset olivat korkeat, ne ylittyivät. Niin ihana tämä paikka oli ❤️ Sikke ei itse ollut paikalla (on kuulemma käynyt siellä aika vähän parin viimeisen vuoden sikana), sen sijaan huippukokki Albert ja hänen vaimonsa Aili pitivät hyvää huolta meistä. Muutaman peruutuksen johdosta oltiin ainoat vieraat, joten saimme asua Presidentti-sviitissä ja saatiin täysin henkilökohtasta palvelua - sinne saapumisesta aina lähtöhetkeen asti. Ensimmäisemä iltana Albertin ystävä tuli illallilselle tuttavansa kanssa, joten söimme yhteisen illallisen heidän kanssa. Tosi kivaa oli tutustua uusiin ihmisiin. Pakettiin kuului kahden yön majoituksen lisäksi lounas tulopäivänä, kaksi kolmen ruokalain illallista ja aamiaiset molempina aamuina (tarjoittiin mm Siken suositut sämpylät). Kaikki annokset olivat niin herkullista ja kattaukset lisäksi niin kauniita. Kaikenkaikkiaan niin kaunis paikka, kukkia joka paikassa ja paljon pieniä yksityiskohtia. Ja niin rauhallista. 


Presidenttisviitti
(täällö on yöpynyt mm, Viron edellinen presidentti vaimoineen)















Kiitos aivan ihanasta kokemuksesta 🙏❤️


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti